Kuru

Kuru on entinen Suomen kunta ja nykyinen Ylöjärven taajama, joka sijaitsee Pirkanmaan maakunnassa, noin 50 kilometriä Tampereelta pohjoiseen Kunnassa asui ennen sen lakkauttamista 2 759 asukasta, ja sen pinta-ala oli 821,08 km2, josta 103,49 km² oli vesistöjä

Väestötiheys oli 3,84 asukasta/km2
Kuru kuului alkujaan Ruoveteen ja muodostettiin siihen kuuluvaksi kappeliseurakunnaksi vuonna 1666 Kurun seurakunta itsenäistyi vuonna 1872 Kuruun liitettiin vuonna 1954 Teiskon kunnasta osa Länsi-Teiskoa ja samalla siirrettiin Teiskoon pieni alue Näsijärven itäpuolelta Vuonna 2009 Kurun kunta liitettiin osaksi Ylöjärven kaupunkia Kurun vaakunan oli suunnitellut Kimmo Kara ja se on vahvistettu vuonna 1956
Matti Åkerblomin johdolla rakennettu Kurun puukirkko on vuodelta 1781 ja sitä on laajennettu vuonna 1846 Hautausmaalla on höyrylaiva Kurun haaksirikon 38 kurulaisen uhrin yhteishauta ja onnettomuuden muistomerkki Aurejärvellä on arkkitehti Oiva Kallion suunnittelema rukoushuone vuodelta 1923

Videot Kuru

[catlist name=”Kuru”]

Saitit ja kanavat: Kuru

Paikallisia palveluita

Tunnettuja paikallisia

Lähteet

  • Wikipedia.fi


Muuta kivaa
© 2009 - Kaikki oikeudet pidetetään - Kopiointi ehdottomasti kielletty
Mainosmyynti - Design by Studio Tulimeri